Sivut

tiistai 19. marraskuuta 2013

Romua kiertoradalla


Enemmän kuin ilmastonmuutoksesta, meidän tulisi olla huolissaan avaruusromusta. 1970-luvulle saakka kaikki kantorakettien tähteet hylättiin avaruuteen. Kuviteltiin, että se on ääretön. No onhan se, mutta maan kiertorata ei ole.

Sitten saatiin aikaan jonkinlainen sopimus. Siitä huolimatta hylättyjä ja toimimattomia satelliitinromuja kiertää ympäri maata. Eräät maat jopa tekevät kokeita kiertolaisten tuhoamisesta ohjuksilla. Se aikaansaa vain lisää pienempää romua. 

Tuolla ylhäällä pienikin hiukkanen saa aikaan suurta tuhoa, kun se törmää 27000 km/h nopeudella vaikkapa tietoliikennesatelliittiin. Puhumattakaan siitä, että kaksi toimimatonta satelliittia törmää toisiinsa. Kunnossa olevia laitteita voidaan ohjata ja tehdä väistöliikkeitä, mutta romua on vaikea komentaa.

Siinä menee kännykät ja televisiot mykäksi. Pidemmäksi aikaa kuin Eino-myrskyn jäljiltä.

Lähde: SubTV, sunnuntai 17.11.2013, Törmäys kiertoradalla.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Tiedonsiirtoa Neuvostoviron aikaan

Aamulla on uutisissa ollut vielä pinnalla vakoilu. Saa nähdä joudunko nyt mustalle listalle. 

1980-luvulla minulla oli Virolainen ystävä, joka teki käännös- ja kirjoitustöitä ohjelmaani. Yhteydenpito oli hankalaa, koska silloin ei ollut vielä internettiä. Tiedonkulkua hoidettiin modeemin välityksellä. 

Modeemillakin yhteyden saaminen Tallinnaan kesti ja oli hankalaa. Ensin piti soittaa puhelimella jonnekin Neuvostoliittoon, sieltä mahdollisesti joskus yhdistettiin Tallinnaan. Sitten kytkettiin modeemi päälle ja hyvällä tuurilla saatiin pari liuskaa käännetävää/käännettyä tekstiä siirtymään.

Yhteys saattoi katketa kesken siirron ja modeemista kuului kieltä, jota en ymmärtänyt (Venäjää). Sitten vain aloitettiin alusta. Soitettiin puhelu uudestaan ja pyydettiin yhdistämään Tallinnan numeroon. Mielenkiintoista tässä oli se, että keskusneiti kuitenkin ymmärsi suomenkielellä pyydetyn numeron??

maanantai 4. marraskuuta 2013

Vakoilua sallituissa rajoissa

Mielenkiintoista tämä tietojen kalastelemisen ja niiden metelmien juklkitulo. Kuten kaikki asiantuntijatkin, niin minäkin olen ihmeissäni siitä, että kuinka nyt ollaan niin kovin hämmästyneitä tällaisesta tietojen urkinasta ja "vakoilusta". Sehän on ollut tavanomaista ja tiedossa olevaa toimintaa jo 300 vuotta. Ei siis mitääm uutta.

Neuvostovallan aikaan Pribaldiskaja, Moskova, Viruhotelli ja muut olivat mikitetty viimeisen päälle. Siellä ei voinut edes pieraista ilman, että vakoilukoneisto olisi sen kuullut. Toisaalta sinne sai viedä nahkakravatteja, farkkuja ja sukkahousuja, kun porukka oli hyvin voideltu.

Mikä nyt on muuttunut? Ei juuri mikään. Mikrofonien sijasta nyt kuunnellaan ja tulkitaan sähköpostiviestejä, tekstiviestejä ja puheluita. Se on äärimmäisen helppoa. Kaikki nyt käytössä olevat salasualgoritmit ovat joko NSA:n tai KGB:n kehittämiä. Jos minä aikanaan kehitin oman salausmenetelmän (ja niin myös tein), niin tottakai minä upotin siihen sellaisen takaoven, jolla pääsen itse sitä lukemaan. Ei kai kukaan niin hölmlö ollut?

Nyt asiaa sitten sievistellään. Tämä tiedettiin jo tammikuussa, mutta ei muka voitu kertoa. Haa haa! Tammikuussa kukaan Suomen tietoturvaviisaista ei edes tiennyt mistä oli kysymys. Saatamme osata tehdä verkkoja ja kännyköitä, mutta oma pesämme on täysin ilman suojaa.

Sitten "joku" muka "vuosi"  tiedon yksityiselle mainoskanavalle. Ennestään kuralla olevalle kanavalle se oli taivaan lahja. Kerrankin saatiin "uutinen" ensimmäisenä verkkoon. Mikä uutinen se sellainen on, jonka jo kaikki etukäteen tietävät.




perjantai 1. marraskuuta 2013

Viisi virhettä nettisivun suunnittelussa


Yleisimmät virheet ja kuinka vältät ne, kun suunnitelet asiakkaallesi nettisivustoa?

Monta kertaa kuvitellaan, että nettisivujen tekeminen on vain koodaamista tai jonkun kehittimen käyttämistä. Varsinaisessa työssä tarvitaan enemmänkin analyytikon kuin ohjelmoijan taitoja. Sillä sinä - suunnittelija - olet vastuussa sivujen käytettävyydestä, toiminnasta ja esteettisestä ulkoasusta. Uskallatko laittaa maineesi pantiksi?


Virhe 1. Käytä Flash animaatioita
Saattaa olla houkuttelevaa käyttää Flashiä, jotta saat visuaalisesti näyttävää sisältöä. Se kuitenkin alentaa merkittävästi sivuston suorituskykyä. Flash on tehty animaatioita varten, ei tekstiä, joten se ei ole hakukoneystävällinen.

Ratkaisu 1. Käytä HTML5 kieltä
HTML5 on hakukoneystävällinen, tehokas ja joustava kieli. Se on perinteisen HTML-kielen kehittyneempi versio. jota uudet selaimet tukevat.
Voit kokeilla sitä HTML5 testisivulla.


Virhe 2. Käytä epäselviä valikoita yhteystiedoissa
Sivustolla vierailijat haluavat tietää enemmän yrityksestä sivuston takana. Ja kuten hienosti sanotaan, kuinka voimme auttaa juuri Sinua?  Sivusto ei saa olla täynnä välilehtiä ja painikkeita, joissa pyydetään aloittamaan projekti, rekisteröimään yhteystiedot tai muuta vastaavaa. Kävijä ei pääse asiassaan eteenpäin, eikä löydä tietoja, mihin ottaa yhteyttä.

Ratkaisu 2. Käytä aina "Tietoja meistä" valikoissa
Sivustolla on aina oltava "Tietoja meistä" ja/tai "Ota yhteyttä" valikot etusivulla ja kaikilla alasivuilla. Laajemmilla sivustoilla tulee yhteystiedot ohjata asiasta tietävälle osastolle. Vierailijan tehtävä ei ole hakeaa oikeaa ihmistä.


Virhe 3. Epäjärjestystä jokapaikassa 
Sekalainen sivusto, jossa on ponnahdusikkunoita, räikeitä värejä ja vilkkuvia mainoksia. Sisältöä, millä ei ole mitään tekemistä itse asian kanssa. Sellainen sivusto ei yksinkertaisesti kiinnosta ketään. Ei enää nykyaikana. Ehkä joskus netin alkuaikoina.

Ratkaisu 3. Pidä asiat yksinkertaisena
Käytä selkeää teemaa ja yksinkertaista grafiikkaa. Älä käytä liian monia väriä, fontteja ja kuvia. Pidä asian sisältö selkeänä ja kohdistettuna yritykseen. Tee tarvittaessa erillinen linkkisivu jokaiselle palvelulle, jota tarjoat. Silloin saat vierailijan viipymän sivustolla mahdollisimman pitkään.


Virhe 4. Tarpeettomat rekisteröinnit ja kyselyt
Sivustolla vierailijat eivä pidä siitä, että heidän täytyy ensimmäiseksi rekisteröityä, vastata kyselyyn tai täyttää ponnahdusikkunaan avautuva lomake. Nämä ovat yleisimmät syyt, mitkä ohjaavat liikenteen pois sivustolta. Vierailijat haluavat sen sijaan säilyttää kontrollin itsellään.

Ratkaisu 4. Täytetään lomake vain tarvittaessa.
Jos asia vaatii rekisteröitymistä tai kyselylomakkeen täyttämistä, niin pidä se yksinkertaisena. Tee lomakkeen täyttäminen helpoksi ja sijoita sen linkki oikeaan paikkaa sisällön yhteyteen. Muista vierailijan käynti ja ohjaa oikeaan paikkaan, kun hän saapuu uudelleen sivustolle.


Virhe 5. Väärät valinnat fonteissa, väreissä ja kuvissa
Muista koderyhmäsi. Jos käytät comic fonttia taloussivustolla, pinkkiä väriä miestenvaate sivustolla tai kopioit kuvia muilta sivuilta, niin tämä osoittaa huonoa suunnittelua ja ammattimaisuuden puutetta.

Ratkaisu 5. Selvitä tarkoitus
Opettele ymmärtämään asiakkaasi tuotteet, palvelut ja toimintaympäristö. Kysele paljon ja selvitä millaista teemaa, fontteja ja värimaailmaa he haluavat käyttää sivustollaan. Onko sivustolla riippuvuuttaa muuhun mainosmateriaaliin? Esitteisiin, mainoksiin?


Nettisivujen suunnittelu ei ole avaruustiedettä. Opettele perusasiat. Käytä tunnetta ja luovuutta tukemaan työtäsi. Jos ymmärrät, kuinka luoda tasapaino käytettävyyden, käyttöliittymän ja teknisen toimivuuden välille, on Sinulla hyvät mahdollisuudet tehdä asiakkaallesi toimivat nettisivut.

Helposti sanottu, kuin tehty? Minäkin teen samoja virheitä ja joskus asiakaan tahto on laki. Mutta mikään automaattinen nettisivupalvelu tai kuinka hyvä kotisivukehitin hyvänsä, ei korvaa ammattitaitoista suunnittelijaa. Tyttären poikakaverin tuttu saattaa hyvinkin tehdä sivut halvemmalla, mutta täyttävätkö ne sittenkään ne kolme vaatimusta? Puhumattakaan asiakkaan tarpeista.


Lähde: 5 Mistakes