Usko on koetuksella, Joulupukkiin

Lapsia, lapsenmielisiä tai muuten vain. Joulu on meidän juhlaa. Ja Joulupukkien.

Jossakin 6-60v välissä on aika, jolloin emme usko Joulupukkiin.
Sen ajanjakson ulkopuolella usko on vankka ja horjumaton.
Vai miksi iso- ja iso -isovanhemmat niin ahkerasti laittavat pöydän koreaksi ja ostavat lapsenlapsilleen hyödyllisiä pehmeitä paketteja?
Juuri siksi, että he taas uskovat Joulupukkiin, pitkästä aikaa.

Toivottavasti AamuTV ei lähettänyt iltapäivän uusintana sitä lähetystä, jossa aamuvarhaisella haastateltiin Partiolaisten Joulupukkipalvelun "työntekijää".
Siinä julkaistiin se, mitä Joulupukki-ikäiset lapset (ja me isovanhemmat) eivät missään tapauksessa halua kuulla uutisista:

Kuinka ja mistä Joulupukki tilataan, miten hän saa tietää lasten nimet, syntymäajat, harrastukset, lempivärin ja lemmikkieläimet.
Itse aikanaan omien lasteni kanssa turvauduin kierouteen ja vilppiin. Höyrytin auki Joulupukille osoitetut kirjeet, ennenkuin vein ne postiin. Hämmästys oli tietenkin suuri, kuinka Joulupukki tiesi tuoda ainakin osan niistä lahjoista, joita oli toivottu.

Uskoin silloin, että pieni vilppi sallitaan, hyvän tarkoituksen nimissä.
Ei ollut videoita eikä internetiä silloin, ei.

Wanhat ohjelmointikielet

En tiedä mistä tuli mieleeni, mutta hauskoja ja niin itsestäänselviä olivat ohjelmointikielien komennot joskus,,, 20 vuotta sitten. LET x=10 (annetaan x:lle arvo 10), GOTO 1250 (mene riville 1250), RETURN (palataan takaisin). Sitten kun oikein kehityttiin, niin saatettiin komentaa GOSUB 150 (käydään rivillä 150 ja palataan takasin).

Hupaisinta olivat sellaisen symbolisen kielen, kuin COBOL'in käskyt. Siellä se huumori kukki monta kertaa. COBOL'issa, kuten muissakin kielissä, apumuuttujille annettiin nimet, esimerkiksi MELA ja MEKKOON. Niiden arvot alustettiin tietysti ohjelman alussa, mutta sitten... COBOL -kielessä arvot muuttujista toiseen siirrettiin komennolla MOVE TO. No, kuvitelkaa millainen lause siitä syntyy, kun MELA muuttujan arvo siirretään muuttujan MEKKOON arvoksi?
MOVE MELA TO MEKKOON !

Yhtälailla yksi ohjelmointitoverini kirjoitti kokonaisen COBOL -ohjelman käyttäen muuttujissa ja apumuuttujissa vain ravihevosten nimiä. MOVE ORIERIHIDASTE TO TAMMAXFUNNY.  PERFORM. GET RESULTS.

Nyt huumorin käyttö ohjelmoinnissa on niin vaikeaa, koska kaikki tehdään Objekteilla. Objekteja sekä niiden toimintaa ei voi enää värittää kielellisellä ulkoasulla. Käsittely on erittäin säänneltyä ja toiminta tarkoin määrättyä.

Voithan toki, Objektien sisällä käyttää mielikuvitusta, mutta se ei enää tule näkyville, kuin saman tiimin kesken, jotka koodaamista tekevät ja saavat nähtäväkseen alkuperäisen ohjelmakoodin.

Silti sitä yrittää piristää itseään, keksimällä jotakin muuta nimeämistapaa, kuin nämä tylsät function getParameters() doPerform(). Miksi ei sen sijaan kirjoiteta function haePolttopuita() tai doSaunaPaalle().

Do hauskuuttaTyontekoon()

Viestejä tulevaisuuteen

Opiskelija suunnitteli laitteen, jolla viestimme säilyvät 50 000 vuoden päähän tulevaisuuteen ymmärrettävinä. Kun säilyisivät edes 50 vuotta. Ymmärrettävinä?

Emmehän me ymmärrä edes kalliomaalauksia, ja niiden kirjoittamisesta ei ole kuin muutama tuhat vuotta. Entä Egyptin pyramidit ja Mayojen "kalenterit". Ymmärrämmekö niitä? Voyager 1 lähti matkaan  5. syyskuuta 1977 ja on nyt vasta 15 miljardin kilometrin etäisyydellä. Toivoa sopii, että sen mukana lähtenyt kultainen äänilevy on jonkun sivilisaation ymmärrettävissä, joskus 50 000 vuoden päästä.

Sukututkimuksessa joudumme penkomaan vanhoja asiakirjoja, joiden kieli, kirjaimet ja kirjoitusasu eivät enää avaudu kaikille. Asiakirjat ovat huonokuntoisia ja niiden restaurointi on tehtävä huolella. Hyvin hoidettuna, niitä voidaan vielä ymmärtää 100 vuoden jälkeen.

Esimerkki vielä lähempää. Minulla on tallessa 8" ja 5" lerppuja, 3½" korppuja, muutama vanha CD-media ja kiintolevyjä. Ne ovat vain alle 20 vuoden ikäisiä, eikä niitä enää pysty lukemaan nykyisillä laitteilla. Vaikka löytyykin laite, joka siihen pystyisi, niin tieto näiltä medioilta on jo kadonnut bittien taivaaseen. Suren etenkin niitä 1996 poltettuja CD-levyjä, joilla oli arvokasta ohjelmaa.

Yhä lähemmäksi. Monellako meistä on digikamera, kameralla varustettu puhelin tai muu digitaalinen laite, jolla voi tallentaa valokuvia? No, ei minulla. mutta... Oletteko ajatelleet, että laitteissa käytettyn Flash-muistin kesto on rajallinen? Sitä rajoittaa etenkin luku- ja kirjoitustapahtumien määrä ja lämpötila. Saattaa hyvin olla, että vuosi sitten tyttären lakkiaisissa tai esikoisen kastejuhlassa otetut valokuvat eivät ole enää lukukelpoisia tai ovat hävinneet samaan bittiavaruuteen kuin CD-mediatkin.

Tallentakaa ihmiset omat digikuvanne jollekin toiselle medialle (CD/DVD). Parempi vielä olisi nykyaikainen dia/paperikuva. Älkää ainakaan jättäkö niitä kameran muistikortille. Jonakin kauniina kesäpäivänä kun kamera unohtuu auton hattuhyllylle, niin Flash-muisti onkin tyhjentynyt.

Tämä muriseminen on turhaa, kyllä minä sen ymmärrän.

Internet sotaa

Yhä useamman tietomurron ja internet verkossa tapahtuvan urkinnan takana on nykyjään valtiollinen taho. Nuoret ja me ikääntyneet nörtit emme enää jaksa kiinnostua joidenkin valtioiden välisestä tietoliikenteestä. Keskenään kilpailevat valtiot tai elämänkatsomukseltaan erilaiset tahot käyttävät internetiä surutta hyväkseen ja urkkivat sekä kalastelevat tietoa toisen käyttämistä menetelmistä ja tekniikoista. Kuten myös ajatuksista mitä toisella puolella on meneillään.

Se on yhtä surullista, kuin internetin kauniin ajatuksen valjastamisesta pornoteollisuuden tarpeisiin. Pornon jälkeen tai jopa ennen sitä on yhtä inhottavaa, että tiedon valtaväylää käytetään itsekkäisiin ja omaa propagandaa tukevaan julkaisemiseen.

Sota ei ole enää sotaa ja taistelua juoksuhaudoissa. Nykysotilaat istuvat internetpäätteen vieressä, kuten minäkin nyt ja näppäilevät tiedustelutietoa, lennokkien kuvamateriaalia, satelliittien kartta-aineistoa ja muuta tiedustelutietoa järjestelmään. Systeemi sitten laskee seuraavan todennäköisen strategian, jota tulee käyttää hyökkäyksessä.

Raukkamaisinta tässä internetsodassa on se, että erilaiset ryhmittymät ja ääriliikkeet piiloutuvat siviiliväestön sekaan. Kouluihin, sairaaloihin ja julkisiin rakennuksiin. Tietäen, että sieltä heidät havaitaan. Kun sitten vastapuoli iskee takaisin näihin itsemurha-aktivisteihin, niin heti on Facebook tulvillaan kuvamateriaalia, kuinka siviilejä taas kuoli hyökkäyksessä.

Media taas uskoo kaiken ja raportoi siitä, mikä näyttää "hyvältä" uutisissa. Mitä enemmän verta ja siviiliuhreja sitä parempi lööppi. Huono uutinen on paras uutinen. Hyviä uutisia ei kannata kertoa, koska ne eivät lisää katsojalukuja.