Sivut

perjantai 20. joulukuuta 2013

Tähtipölyä


Näin luomiskertomuksen aikajanalle sopii näkemys toisenlaisesta luomisesta.

Me kaikki olemme tähtipölyä, joka syntyi noin 13,7 miljardia vuotta sitten, kun supermassiivinen musta aukko räjähti. Sitä tapahtumaa kutsutaan myös nimellä alkuräjähdys. Silloin aluksi syntyi vetyä ja heliumia, joista sitten muodostuivat muut alkuaineet. Ensin hiili ja happi.
Kun tarkastellaan minkä tahansa tähden elinkaarta, niin tähden loppuun vaikuttaa lähinnä sen massa. Oma aurinkomme on keski-ikäinen tähti siinä missä muutkin, ikää sillä on noin 5 miljardia vuotta. Se polttaa vetyä heliumiksi, josta me saamme valoa ja lämpöä. Kun vetypolttoaine loppuu -noin 5 miljardin vuoden kuluttua-, aurinko alkaa polttaa heliumia. Silloin painovoiman ja ydinfuusion tasapaino järkkyy ja auringosta tulee suuri punainen jättiläinen, eli fuusion vaikutuksesta se paisuu. Silloin se nielaiseen sitä ympäröivät planeetat järjestyksessä, aloittaen Mercuriuksesta, Venuksesta ja Maasta.

Kun helium polttoaine loppuu alkaa tähti kutistua ja lopulta siitä tulee pieni valkoinen kääpiö. Siis pieni kooltaan, mutta suuri masaltaan. Jos sen massa on riittävän suuri -noin 500 kertaa auringon kokoinen- alkaa painovoima edelleen painaa sitä kasaan. Silloin tähti saataa räjähtää supernovana ja syöksee avaruuteen kaikki alkuaineensa. Näin syntyy uusia elämänmuotoja, hiilestä ja hapesta.

Riittävän suuresta tähdestä syntyy musta aukko, koska luhistuminen jatkuu edelleen ja lopulta koko tähden massa on puristuneena nolla tilavuuteen. Sen ns. tapahtumahorisontista ei pääse mikää ulos, ei edes valo. Siksi sitä kutsutaan mustaksi.

Kun musta aukko on imenyt ympäriltään riittävästi massaa ja energiaa, senkin loppu koittaa joskus. Se räjähtää ja synnyttää uuden universumin. Kuten mekin olemme syntyneet.
Älkää loukkaantuko, viettäkää Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa, samoin kuin ennenkin. Minä täällä höpisen ja kirjoitan mielipiteitä, jotka eivät suinkaan ole omiani.

torstai 19. joulukuuta 2013

Liikennettä Jouluna

Autoihinkaan ei ole karvoihin katsomista, eikä varsinkaan karvanoppiin. Kerron kaksi esimerkkiä.

1) Olin matkalla Leppävirralta, Rantasalmen ja Virolahden kautta Kotkaan, syntymäpäiville. Alla oli firman tehokas auto ja oli pieni kiire, joten ajoin runsasta ylinopeutta (sorry). Takapeilistä näin, että siitä huolimatta kokoajan minua lähestyi takana tuleva auto. Lopulta se ohitti minut ja ennätin vain lukemaan takaluukusta auton merkin: LADA Samara! En nähnyt sitä sen jälkeen.

2) Toinen tapaus on Mikkelistä. Vanhan Ristiinantien liikennevaloista. Silloin käytössä oli V6, 3.3l moottorilla varustettu tila-auto. Liikennevaloihin minun taakseni lähestyi "teinitoyota", karvanoppineen. He nähtävästi päättelivät, että tuo pakettiautosetä ei ennätä heidän ohitseen. He siirtyivät ohituskaistalle. Silloin minussa heräsi kilpailuhenkinen pikkupoika, ja kun valot vaihtuivat vihreäksi, latasin kaasupolkimen lattiaan ja jäin katsomaan kun teiniauto jäi viivalle.

No, olin sillioin hengeltäni pieni poika. Ymmärrän molemmissa tapauksessa sen harmituksen, joka kohtasi minua ja heitä muitakin. Opiksi pitää ottaa se, että liikenteessä ei sovi kilpailla. Jokainen ohitus on riskialtis, varsinkin jos se tehdään aamuruuhkassa, ilman näkyvää syytä.

Minua kohtasi kuolema hyvin läheltä ajaesani kotiin Kouvolasta, Mikkelin kautta Leppävirralle. Aattolantien liikennevalojen jälkeen, vastaantulevasta liikenteestä läksi joku ohittamaan koko jonoa. Tuli sitten päin minun autoni keulaa. Olen nyt kuitenkin hengissä.

Vielä yksi esimerkki: Ajelin aamupäivällä klo 8:00 jälkeen Saarijärveltä Jyväskylään. Tiellä Nro 13 meitä vastaan tuli auto, jyrkissä S-mutkissa, väärällä kaistalla. Vain pieni paniikkijarrutus esti törmäyksen. Onneksi oli ABS-jarrut.

Samalla matkalla, Tikkakoskella, joku täysin mielipuoli, lähti ohittamaan pitkää jonoa vastaantulevan liikenteen seassa. Törmäykset vältettiin vain kun minä ja edelläajava väistettiin melkein hietikolle ja jarrutin voimakkaasti.

Moottoritien loppupäässä, ennen Tourulaa, joku hullu pyrki vielä ohi ennen oikealle kääntyvää Taulumäen liittymää. Siinäkin piti tehdä voimakas jarrutus, etten olisi hipaussut ohittajan takakonttia.

Peräänajaja on tieliikennelain mukaan aina syyllinen. Mutta jos siihen eteen törmää joku hullu, niin pitäisi edes olla liventävia seikkoja?

Muistan elävästi ne ajat, kun minulla oli aamulla hirveä kiire Helsinkiin. Olin jo ajanut neljä tuntia viitostietä, enkä nyt enää ymmärrä, miksi ne viimeiset kilometrit piti törmäillä aivan älyttömästi. Seura tekee kaltaisekseen ja meillä oli joka aamu hirvittävä kilvanajo ennen Koskelantietä. Siellä siten seisottiin kaikki samassa jonossa Käpylän liikennevaloissa.

Paljon tapahtuu, mutta malttia Joululiikenteeseen!


tiistai 17. joulukuuta 2013

Lämmityksen säätö internettiin?

Alkuperäinen viesti @tietokone 

Käännän uutisen suomenkielelle: "Google on taas 'vitsikkäänä' – suunnittelee älytermostaattia. The Information -julkaisun lähteiden mukaan Google kehittää uudenlaista internetiin kytkeytyvää kodin 'älytermostaattia' " - Tietysti juttu on IT-tekniikan kirjoittama. Heillä ei välttämättä ole tietämystä energiatekniikasta.

En ymmärrä mitä arvon- tai toiminnan lisäystä lämmitysjärjestelmän säätötekniikkaan tuo se, että jokainen huonetermostaatti on kytketty internettiin? Nykyisten digitalisoitujen säätöjärjestelmien aikakaudella riittää, että itse säätökeskus voisi olla yhteydessä nettiin. Nimenomaan voisi! Sitäkään en täysin ymmärrä, koska mitä tietoa internet voisi tuoda yksittäisen rakennuksen paikalliseen säätämiseen? 

Paitsi tietysti ilmastonmuutoksen ennustaminen, rakennusten valvonta ja tiedonkeruu. Silloin Google voi kohdentaa mainoksia siihen käyttäjäryhmään, joilla on tietyt raja-arvot täyttävä huoneilmasto.

Säätöjärjestemän tehtävänä on kuitenkin mitata rakennuksessa ja ulkoilmassa tapahtuvia muutoksia ja ohjata lämmitysen/ilmastoinnin säätöä sen mukaan. 

Googlen kannataisi palkata konsultiksi joku energiatekniikan ammattilainen miettimään, millaisia ratkaisuja keksitään. Ettei mene kaikki tuotto harakoille. Kuinka se nyt kirjoitetaan in english?

Huomaan tätäkin juttua kirjoittaessani, kuinka Facebook valvoo minua ja tallentaa muistiin kaiken kirjoittamani. Olkaa hyvä, aion julkaista tämän kuitenkin.

Kommentointi avoin ja jopa suotavaa!

maanantai 2. joulukuuta 2013

Vaalien ajankohta uusiksi

Toinen Kansalaisaloite voisi olla vaalien ajankohdan miettiminen. 

Nyt Suomessa on aina kahden vuoden välein jotkut vaalit. Silloin mitään päätöksiä ei voida toteuttaa, koska jokaisen puolueen täytyy miettiä tulevien vaalien kannatuslukuja ja gallup lukujen ennustamaa kannatusta.

Ei uskalleta tehdä päätöksiä ja toisaalta tehdään älyttömiä poliittisia esityksiä, joiden ainut tavoite on oman puolueen kannatuksen nostaminen. Eikä meidän ihmisten hyvinvointi.

Fakta on se, että oppositio voittaa aina tulevissa vaaleissa ja hallitus häviää. Koska oppositio osaa räksyttää juuri niistä asioista, joita äänestäjät seuraavissa vaaleissa odottavat. Ja päin vastoin!

Milloin me oppisimme olemaan kavereita keskenämme ja auttamaan meidän omaa kotimaatamme selviytymään maailman melskeissä? Eikä koko ajan käyttämään aikaa kaverin puolueen mollaamiseen.