Sivut

lauantai 26. lokakuuta 2013

Urheilukatsaus ja kulttuuria

Urheilukatsaus. Mukana myös kulttuuri. 
Eikös Suomen MM-ralli, Jyväskylän Suurajot, typistetty ja siirrytty ajamaan samoja teitä useaan kertaan siksi, että vältyttiin pimeällä ajamisesta. Mitäs nyt tehtiin Espanjassa? Ajettiin pimeässä!

Ai niin. Espanja, Kreikka, Italia, Ranska ja Saksa ovat sitä osaa Eurooppaa, joiden ei tarvitse noudattaa omia tekemiään sääntöjä (lue: direktiivejä).

Lisäksi kaikki Keski-Euroopan kisat joutuisivat lopettamaan, mikäli noudattetaisiin samoja ylesöä koskevia sääntöjä kuin meillä Suomessa. Ralli ei muuten ole ainut laji, jossa muulla Euroopalla on aivan omat sääntönsä.

Muutama vuosi sitten Euroopassa keksittiin direktiivi lasten leikkipuistoja ympäröivien aitojen korkeudesta. Havaittiin, että Suomessa ne olivat noin 20cm liian matalat. Silloin purettiin suurin osa leikkipuistojen aidoista ja osa rakennettiin uudestaan. 
Mikkelissä kävi niin, että ei ollutkaan rahaa rakentaa uusia, joten olemassa olevat, 20cm liian matalat aidat purettiin ja puistot lakkautettiin.

Sama kohtalo oli silloisen kotirantani uimalaiturilla. En nyt muista mikä direktiivi siihen iski, mutta sekin purettiin, eikä tilalle rakennettu uutta.

No, mitä tehtiin Euroopassa? Nothing, niente, nada, nichts, rien & τίποτα!

Me Suomalaiset olemme liian kilttejä. Tai sitten murisemme kotona, juomme pullon viinaa, emmekä tee mitään!

Turistin tarina ja vähän muutakin

Turistin tarina ja vähän minunkin. En nähnyt TV-ohjelmaa enkä turistia, koska olin selin televisioon.

Kuulin kerrottavan tarinaa siitä, kuinka heidän seurueelta katosivat passit ja muutakin tavaraa, jonnekin. Etsittyään aikansa omia jälkiään, he päättivät mennä Poliisilaitokselle. Heidän maassaan se olisi ollut se viimeinen virhe. Passien kadottamisen lisäksi. Mutta Suomessa asiat ovat toisin. Laitokselle päästyään he saivat kuulla, että puoli tuntia sitten joku oli tuonut heidän tavaransa Poliisilaitokselle. Mitä ihmettä, onko tämä totta?

Minä puolestani kadotin jo monta vuotta sitten rahapussini eräälle mökkitielle, Mikkelissä. Jälkeenpäin mietittyäni, se saattoi pudota maahan taksiin noustessani. Taksi oli onneksi tuttu, eikä vienyt minua takaisin. Pääsin siis kotiin, ilman lompsaa. 

Tuli seuraava aamu, sunnuntai. Mietin mistä lähtisin kukkaroani etsimään? Silloin soi puhelin. Puhelu tuli oudosta numerosta. Normaalisti siihen aikaan olisin jättänyt vastaamatta. Lehtikauppias kenties? Nyt kuitenkin vastasin. Soittaja oli miesääni, hänen nimeään en valitettavasti muista. Hän kertoi löytäneensä minun rahapussini heidän mökkitien postilaatikolta. Minä kysyin: miten niin minun pussini? No koska lompakon sisällä oli käyntikortti, josta löytyi puhelinnumero. Sain siis heidän osoitteen ja kävin hakemassa rahapussini. Jätin tietysti asiaankuuluvan löytöpalkkion. 

Onnistuisiko tämä jossakin toisessa maassa? Mielestäni, en tiedä? Voisin kertoa päinvastaisia tapauksia omilta matkoiltani. Ja vain omassa Euroopassamme. Ja hieman Euroopan ulkopuolellakin.

Tämä ei tarkoita sitä, että me kaikki olisimme rehellisiä. 

perjantai 25. lokakuuta 2013

2001: A Space Odyssey

JiHaa! Sain maailmalta käsiini kulttielokuvan: 2001 A Space Odyssey (Avaruusseikkailu) by Stanley Kubrick 1968. Olen toki joskus sen katsonut, mutta katson uudelleen. Ilman häiritseviä tekstejä.

Ajattelkaa. Esko Valtaoja oli silloin 17v ja minä 13v. Seuraavana vuonna laskeuduttiin kuuhun. Siinäkin oli Kubrick mukana, joten ei ihme jos joku väittää, että kuussa ei käyty lainkaan, vaan reissu tehtiin Hollywoodissa.

Mutta kun elokuvaa katsoo niin ihmettelee sen aikasta tekniikkaa. Kuinka esim. painoton tila on voitu kuvata. Ja kaikki ne härvelit ja kohtaukset "avaruudessa".

Silloin todella uskottiin, että vuonna 2001 avaruusmatkailu olisi jokapäivästä, kuin 1A bussilla torille meno.

Minusta ei saa tehdä johtajaa

Tänä aamuna (ja nyt uusintana - heh) puhuivat YLE AamuTV:n Jälkiiviisaissa asiaa! Yrityksessä pitää olla erilaisia tyyppejä, jokainen saa ja pitää käyttää omaa osaamistaan. 

Jos minä haluan suunnitella tuotteita tai koodata ohjelmia, niin minusta ei saa tehdä henkilöstöjohtajaa tai myyntipäällikköä, vain siksi, että minulla olisi makea titteli ja parempi palkka. Haluan olla se nuhruiseen villatakkiin ja farkkuihin pukeutuva ropellihattu, joka osaa oman työnsä hyvin.

Arvaatte varmaan mistä yrityksestä puhutaa. Ja arvoisat johtajat ja päälliköt, ette saa nyt loukkaantua.

The question for the help desk

Simple question for the help desk

Q: I would like to configure Apache2 running on Ubuntu to execute Perl CGI scripts. Can someone please help me?

A: Well first you build a time machine and travel back to 1996! 

Can this be true? But, unfortunately, it is! Shame on you!

torstai 24. lokakuuta 2013

Hirmu pienien, lentävien ötököiden hävittäminen

Tiedättekö ne hirmu pienet ötökät, jotka löytyvät keittiön roskapussista ja/tai kukkamullasta? Minä tiedän, mutta sitä en tiedä mitä ne ovat? Joku valisti minua ja sanoi niiden olevan mesikärpäsiä, mutta sellaista lajia en löydä mistään *pediasta.

No kuitenkin, olen oppinut kuinka ne saa häviämään tai ainakin populaation kutistumaan. Siihen on kaksi menetelmää: 1) Tappamalla ne nälkään. 2) Pyydystämällä ne yön aikana hunajalla pikku lautaselle ja tappamalla ne siihen. En ole vilä keksinyt mitään luomu- tai ympräistöystävällistä menetelmää, siis en ilman tappamista.

Menetelmä 1) tarkoittaa siivoamista, valitettavasti. Kaikkien kodin pintojen puhdistamista. Edellisen päivän ruokalistaa ei saa löytyä keittiön pöydältä. Samoin roskapussista ei saa löytyä viikon vanhoja perunan-, omenan- eikä varsinkaan banaaninkuoria.

Menetelmä 2) tarkoittaa hunajalautasen jättämistä keittiön pöydälle tai kukka-asetelmien viereen. Kun sitten löytää ötökät lautaselta aamiaisella, niin kylmästi pakasterasia päälle ja kansi kiinni. On aivan oma asia, mitä sille rasialle sen jälkeen tapahtuu.

Voin kertoa, että menetelmä 1) on parempi. Lisäksi tulee asunto siivottua, ainakin joskus.

Hyvä Bloggerini. Omat salaiset aamutoimeni

Nytpä minäkin kerron omat henkilökohtaiset aamutoimeni: 

Silmät auki, paljonko kello, ei näe. Valot, ei auta, LED kello. Ahaa, silmälasit: 6:35. Ylös kuitenkin, vaatteet ja aatteet päälle.
Olohuoneeseen, TV auki ja tietokone käynnistymään. 
Pesuhuoneeseen ...piip..., käsi- ja naamanpesu.
Keittiöön, kahvinkeitimen lataus ja käyntiin. 
Takaisin tietokoneelle, kirjautuminen. 
Vilkaisu ulos parvekkeelle, +10C, laitan oven auki.
Taas tietokoneelle, postiohjelma auki, samoin Facebook, Twitter, Linkedin ja Blogger. 
Katsaus eilen kesken jääneisiin projekteihin. 
Apua, keittiöön, kuppi kahvia. 
Tietokoneen ohi parvekkeelle, ovi olikin auki. 
Kahvia puolimärässä mutta mukavassa aamuhämärässä.  
Kynttilätuikut palamaan ja LED nauhaan valot. 
Samalla kotikin tuulettuu yön ...piip... 
Takaisin keittiöön makkarin kautta, ikkuna auki, sängyn petaus. 
Toinen kuppi kahvia ja AamuTV:lle. 

Jokohan nyt uskaltaisin? Vielä hetken istun, olen rauhallinen, hyräilen pimpeli-pom ja mietin... kyllä. 

Kaikki hyvin, päivä voi alkaa.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Tärkein syövän aiheuttaja on hengitysilma

17.10 YLE Uutiset kirjoitti:

WHO: Maailman tärkein syövän aiheuttaja on hengitysilma. IARC:n uusimpien tilastotietojen mukaan vuonna 2010 ilmansaasteet johtivat 223 000 keuhkosyöpäkuolemaan. Mikä mahtaa olla tilanne 40v kuluttua?

Sillä 1960-1970 luvuilla rakennusmiehet ja putkiasentajat joutuivat tekemisiin asbestieristeiden kanssa. Ei silloin tiedetty mitään sen vaarallisuudesta. Työmailla säkkejä avattiin ja sekoitettiin eristeitä ilman suojaimia.

Samaan aikaan lastulevyissä alettiin käyttää formaldehyliä. Silimiä kirveli ja nenä vuosi. Mutta seiniä oli levytettävä. Ja mikä pahinta, asukkaiden oli asuttava niissä huoneissa.

Siis, tiedämmekö tällä hetkellä käytössä olevista materiaaleista niin paljon, että voimme ilmoittaa ettei niistä koidu haittaa tulevina 50 vuotena.

Turvallinen ja muistettava salasana

Salasanan erilaisissa palveluissa olisi oltava riittävän vahva ja erilainen jokaisessa. Asian voi jättää salasanojen generaattoreille. Ne tekevät kyllä riittävän vahvoja salasanoja, mutta niitä on melkein mahdoton muistaa.

Mozilla/Firefox on julkaissut mielenkiintoisen jutun aiheesta. Create secure passwords.


Vaihe 1:  Valitse fraasi tai lause, jonka muistat

Kaikki muu paitsi Musiikki on Turhaa

Käytä lauseen sanojen ensimmäisiä kirjaimia salasanan alkuna.
KmpMoT


Vaihe 2:  Lisää erikoismerkit

Lisää alkuun ja loppuun vielä erikoimerkkit, esimerkiksi: # ja :
Näin kaikki salasanasi alkavat: #KmpMoT:
Voit vielä käyttää vaikka numeroa 4 tarkoittamaan "for" tai 2 yhtäkuin "to"


Vaihe 3:  Liitä salasanan alku yhteen palvelun nimen kassa

Amazon: AmZ
Facebook: FcB
Youtube: YtB
jne... tai jotakin muuta hyvin muistettavaa.

Silloin minulla on salasanat jokaiselle palvelulle erikseen.
Amazon: #KmpMoT:4AmZ
Facebook: #KmpMoT:4FcB
Youtube: #KmpMoT:4YtB

Kokeile itse. Käytä aikaa hyvän fraasin keksimiseen.


4UbyJoH

Palataanko puunpolttoon?

YLE Tiede: Laaja tutkimus yrittää selvittää syypään puunpolton terveyshaittoihin. 

Juupa joo. Ennen kylien kokoa mitattiin savujen määrällä. Tunturissa oli kuuden savun kylä. Sitten tuli kaukolämpö. Lämmön tuottaminen siirtyi lämpökeskuksiin. Se ja sähkölämmitys toi asuntoihin lämpöpatterit. Silti sekin lämpö ja sähkö piti tuottaa jossakin voimalaitoksessa. Jota lämmitettiin hiilellä, hakkeella ja öljyllä.
Sähkölämmityksen yleistyessä tarvittiin lisää energiaa, sitä saatiin atomista. Uraani halkeaa ja tuottaa lamppuun valkeaa. Puhdasta ja hauskaa, paitsi jätteet. Kävin tutustumassa Loviisan voimalaan.
Mikä sitten meille olisi hyvä? Mikään ei kelpaa Vihreille, eikä Keskustalle, ei myöskään Vasemmistolle.
Tuulivoimaa ei saa rakentaa, koska se pilaa rahakkaiden mökkiläisten maiseman. Aurikoenergia on kallista, koska poliititikot istuvat öljy-yhtiöiden hallituksissa. Maalämpö ja sen rakentaminen on kallista samasta syystä.

Millä sitten tämä pieni ja kylmä Suomi lämmitetään jatkossa? Polttamalla puuta, kuten tehtiin 30 -luvulla.

Mikä auttaa stressiin | YLE Prisma Studio

Hyvä ohjelma eilen TV1:llä YLE Prisma Studio Aiheena Stressi.
Oli helpottavaa kuulla, että kaikki "oireet", joita minäkin viikottain kohtaan, eivät ole merkki mistään "vakavasta". Vaan yksinkertaisilla kotikonsteilla niitä voidaan "hoitaa". Paljon lainausmerkkejä. Antaakas kun kerron.

Joskus huomaan, että liikun täällä asunnossa ympäriinsä. Lähden keittiöön, muistamatta mitä oikeastaan läksin hakemaan. Palaan työpisteeseen, ja mietin mitä olinkaan tekemässä. Silloin pitää rauhoittua, istua hetkeksi ja laulaa vaikka pari kertaa Pimpeli-Pom  Tiedätte mitä tarkoitan.

Sama koodatessa tietokoneohjelmaa tai nettisivua. Parhaimmillaan siinä pääsee ns. flow-tilaan, jolloin ohjelman kirjoittaminen sujuu ja logiikka säilyy tosi hyvin. Vaan jos tulee keskeytys: postiluukku, puhelin, linja-auto tai kolina rappukäytävässä. Silloin flow katoaa ja menee noin 10min että pääsen takaisin siihen hetkeen missä olin hetki sitten. Jos keskeytyksiä tulee paljon, niin työaikaa menee kaikkeen muuhun kuin oli tarkoitus. Tämä tapahtuu pahimmillaan avokonttorissa, jossa työkaverit käyvät kyselemässä kaikkea hassua. Silloin heitä kutsutaan aikavarkaiksi. No, joillekin sekin sopii, etupäässä nuoremmile nörteille.

Olen todennut että musiikki auttaa minua molemmissa tapauksissa. Procol Harum, Homburg and Other Hats. Vivaldi vuodenajat. Chopin. Diana Krall. Mike Oldfield. The Wall - Pink Floyd!  Ihan mitä hyvänsä. Se saa soida taustalla ja tarvittaessa kuulokkeissa.

Teillä toisilla saattaa olla muita konsteja. Kertokaa niistä.

Väärennetty Facebook profiili

Tein Facebook testin. Perustin väärennetyn tilin ja onnistuin siinä. Käytin erästä olemassa olevaa sähköpostitiliäni, perustin tilin ja loin oman "profiilini". 

Oikeastaan mikään profiilin tiedoissa ei pitänyt paikkaansa. Paitsi se sähköpostiosoite. 
Syntymäaikani oli aivan huijausta (kymmenen vuotta nuorempi). Entäpä jos olisin esittänyt olevani vaikka 15v? 
Latasin kuvaksi Einstainin kielikuvan. Entä jos olisin ollut Robinin näköinen? Siis sen nuoremman 
Olin kotoisin Rautalammilta, kotikaupunkini oli Kuopio ja kävin lukion Rautalammilla (en ole käynyt lukiota). 
Töissä olin IBM:llä (olin joskus ICL:llä). 

Mitä tästä opimme. Kaikki ei ole miltä näyttää. Olkaa varovaisia siellä ulkona, aikuiset ja lapset. Menee internetin sananvapauden rajoittamisen puolelle, mutta jotenkin tuntuu .... pitäisikö sittenkin tehdä jotakin.

Se profiili ja tili on nyt poistettu.